Länsimaisessa kulttuurissa kerromme tarinaa itsestämme hyvin yksipuolisen linssin läpi. Tuo linssi on sankarimyytti.
Hollywoodin stereotyyppiselle tarinankerronnalle saatetaan naureskella, mutta sankarimyytin asetelmat ja maailmankuva määrittävät myös olemassaolomme tarinaa. Se määrittää, mitä pidämme hyvänä ja mitä pahana; mikä on arvokasta ja mitä kannattaa elämässä tavoitella. Se määrittää myös suhdetta luontoon.
Sankarimyytin peruskaava: Tavallinen tyyppi joutuu epätavallisiin olosuhteisiin. Häneltä vaaditaan käsittämättömiä voimia ylivoimaisen vihollisen kukistamiseksi ja yhteisön vapauttamiseksi hirviön vallasta. Seuraa hyvän ja pahan taistelu.
Sankarimyytin arkkityyppinen vihollinen on käärme tai lohikäärme. Ne symboloivat luontoa ja ihmisen eläimellistä puolta. Ne symboloivat myös passiivisuutta ja vaistonvaraista reaktiivisuutta. Sankarius edellyttää ”eläimellisen luonnon” surmaamista, joko symbolisesti tai kirjaimellisesti.
Jungilainen psykoanalyytikko James Hillman on esittänyt teräviä huomioita sankarimyytistä ja kulttuurista, joka on sen pauloissa. Hillman toteaa, että nykyajassa ei ole sankareita. Sankarit löytyvät aina menneisyydestä.
Kun sankarimyytin silmälaseja käyttävät ihmiset ja yhteiskunnat reflektoivat menneisyyttään, historiasta muotoillaan sarja sankaritekoja. Tämä johtaa nopeasti kilpailuasetelmaan ja vertailuun. Kenen saavutukset ovat suurimpia? Kuka ansaitsee patsaan paraatipaikalle? Kuka saa ylennyksen ja kuka jätetään kelkasta?
Ihmisenä olemisen ideaali tiivistyy tänä päivänä sanapariin ”aktiivinen toimija”. Sellainen on tietenkin myös ihanteellinen työntekijä. Sankarillinen yksilö ei odota jotakin tapahtuvaksi, vaan laittaa itse tuulemaan. Tekoja perkele!
Harvemmin pysähdytään miettimään, mikä lasketaan teoksi ja onko tekeminen ainoa asia, jolla on vaikutusta maailmassa. Onko ajatus teko? Entä jos tuo ajatus luo ihmisessä tietyn olotilan, joka heijastuu ympärillä oleviin ihmisiin?
Jos koet päivittäin ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta, et ole yksin. Rohkenen väittää, että näistä tunnetiloista 99 % on mielemme oletusasetuksen, eli sankarimyytin tuottamia.
Aktiivinen toimijuus ei ole paha tai tarpeeton asia. On tilanteita, joissa sitä tarvitaan.
Mutta kaikki me koemme väsymyksen, päämäärättömyyden, tympääntymisen ja näköalattomuuden kausia, jotka sankarimyytin linssin läpi nähtyinä ovat epänormaaliutta, epäonnistumista tai jopa sairautta.
On suunnattoman huojentavaa kun tajuaa, että sankarimyytti on vain yksi muoto sille, miten ihminen voi kasvaa omaksi itsekseen. Itsensä ruoskimisen voi lopettaa: en olekaan viallinen. Juuri nyt vain elän todeksi jotakin toista, kenties tarkoituksenmukaisempaa myyttiä.
Muita sielullisen kehityksen muotoja ovat muun muassa sankarittaren matka sekä jumalallisen lapsen kehityskaari. Näihin molempiin tutustutaan Satujen ja myyttien sunnuntai -työpajassa 27.9.2020.
Katso työpajan tiedot täältä.
