Sielukas uraohjaus lähtee ajatuksesta, että ihmisen tarkoitus on kasvaa omaan itsensä muotoiseksi ja toteuttaa sieluun kirjoitettua palvelutehtävää. Psykoanalyytikko James Hillman puhuu tammenterho-teoriasta, jossa ajatellaan ihmisen sielun tulevan maailmaan kokonaisena, kantaen tiettyä luonnetta ja kutsumusta mukanaan.
Pudotessaan maahan tammenterho aloittaa pitkän kasvumatkan tullakseen omaksi itsekseen. Se kasvaa sekä syvyys- että korkeussuunnassa.
Ihmisessä sama kasvuprosessi tarkoittaa sekä ulkoista kasvua että sisäistä syvyyttä: valo- ja varjopuolen yhdistämistä, feminiinisen ja maskuliinisen, nuoren ja vanhan minuuden sekä fyysisen ja henkisen minän liittoa. Jotta on mahdollista edes käsittää itsensä näin laajasti, ihminen tarvitsee joustavaa ajattelua ja tutkimusmatkaajan asennetta. Ja kun tällaiselle reissulle lähtee, käsitys maailmasta ja jopa todellisuuden luonteesta saattaa muuntua matkan varrella.
Materialismi säröilee
Kasvoin kodissa, jossa ajan hengen mukaisesti uskonasioista ei juuri puhuttu. Silti ristin iltaisin kädet ja puhuin Jumalalle. Näin voimakkaita unia, jotka saattoivat jäädä päiväkausiksi mieleen ja jotka muistan yhä. Koin maapallon tuhoutumisen mahdollisuudesta nousevan pelon, ja sain tähdiltä lohdutusta. Silti solahdin koulutusputken myötä tieteellisen materialismin maailmakuvaan.
Parisuhdekriisin myötä oma maailmani alkoi rakoilla, kun olin 25-vuotias. Muistin, että minulla on jokin tehtävä tässä elämässä; muukin kuin tämä raskas rypeminen. Vanha maailmankuva raahusti kuitenkin vielä pitkään, kunnes mureni viisi vuotta myöhemmin.
Sinä vuonna lapsi syntyi helmikuussa.
Katselin vauvan suuria silmiä, joissa oli tietävä katse ja tunsin, miten hän toi viestejä elämän toiselta puolelta. Aistin aaltoja, jotka kulkivat välillämme, kun hän päättäväisesti ryömi luokseni olohuoneen poikki.
Lokakuussa kuoli ex-avopuoliso, jonka kanssa olimme yhä ystävät.
Kun olin saanut kuulla uutisen, makasin vuorokauden sängyssä ja tuntui, että kehostani imettiin voimaa rajan yli hänen mukanaan.
Parin päivän päästä mieheni kiikutti minulle Tiibetiläisen kuolleiden kirjan. Aiemmin hänen pitkät luentonsa eri henkisistä traditioista ja ilmiöistä valuivat enimmäkseen toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Nyt kuuntelin kiinnostuneena ja luin kirjaa sivukaupalla aina kun vauva nukkui. Tieto auttoi ymmärtämään, mitä parhaillaan koin.
Viimeinen niitti materialistiselle maailmankuvalle tuli seuraavana kesänä, kun luin Fritjof Capran Fysiikka ja tao sekä Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia. Tajusin, ettei pohjimmiltaan edes aine ole kovin materiaalista, eli kiinteää ja pysyvää.
Miksi kerron tämän?
Siksi, että kokemukseni voi auttaa sinua peilaamaan omaasi.
Heräämisen riemu ja vaara
Elämäntehtävän tykytyksen tuntemiseksi ei tarvitse olla tiettyä maailmankatsomusta. Kutsumus tekee kyllä itsensä tiettäväksi monin tavoin: miellyttävillä ja epämiellyttävillä.
Matkalla elämäntehtävän toteuttamiseksi tulee kuitenkin vastaan kokemuksia, jotka haastavat materialistisen maailmankuvan parametrit, jos sellaisen on omaksunut. Se voi tuntua pelottavalta. Mitä ihmiset ajattelevat, jos minusta tulee hörhö?
Ja toisaalta on hyväkin olla varovainen, sillä heräämisen ihanassa rakastumisvaiheessa voi kadottaa suhteellisuudentajunsa. Itsellenikin kävi niin aika ajoin. Onneksi mieheni omalla ärsyttävällä tyylillään tömäytti aina takaisin maanpinnalle, kun lähdin leijailemaan.
Jung puhuu ”suuren viisaan” -syndroomasta, jossa henkinen herääminen paisuttaa egoa sydämen avautumisen sijaan. Ihminen rakastuu jumaluuteen, mutta unohtaa ihmisyytensä ja uppoaa oman fantasiansa vaahtoon.
Siksi on tärkeää pitää huolta arkisista asioista ja vaalia suhteellisuudentajua todellisuuden eri kerroksien välillä. Kutsumuksen ytimessä ei ole kohoaminen sfääreihin (vaikka se onkin kivaa), vaan kutsumus on kutsu kasvaa palvelutehtävään, joka yhdistää maan ja taivaan rakkaudella.
