Empaattiselle ihmisille toisten ihmisten kärsimys tuntuu voimakkaana, kehossa asti. He ovat ihmisiä, joiden luokse toiset murheineen hakeutuvat herkästi, sillä he osaavat kuunnella, he ymmärtävät ja saavat olon tuntumaan paremmalta.
Ihmisten ymmärtäminen ja kyky auttaa on supervoima, sen kantaminen ei vain ole ihan helppoa.
Joillekin auttaminen on selkeä kutsumus jo nuoresta, ja he ovat seuranneet sitä myös työelämässä. Yleensä asiakkaakseni tulevat kertovat kokeneensa uupumisjakson (tai useamman) työssään, minkä vuoksi alanvaihto tuntuu ainoalta ratkaisulta.
Toisilla ihmisillä kutsumus ilmenee enemmän selvitettävänä mysteerinä tai ratkaistavana ongelmana. He eivät yleensä hakeudu ainakaan työuran alussa auttamistyöhön, mutta empaattinen puoli heissä ottaa usein yksityiselämän puolella toisten taakkoja kannettavaksi. Tämä tekee olosta väsähtäneen ja elämästä tahmean tuntuista.
Joskus tuntuu, ettei muiden kannattelusta ja energioiden ottamisesta omaan kehoon voi mitenkään päästä eroon, se tapahtuu niin automaattisesti. Tältä ainakin itsestä on tuntunut, kun olen lillunut omissa ajatus- ja tunnekuvioissani.
Ilmiö ei liity pelkästään ihmissuhteisiin, vaan sillä on myös spirituaalinen ulottuvuus.
Lapsena koin, että tehtäväni on auttaa maapalloa, ja aikuisenakin on tuntunut, että kannan koko planeetan murhetta ja ahdistusta mukanani. Joskus olen tuntenut olevani Atlas, joka kannattelee maata harteillaan. Jossain vaiheessa tajusin, etten voi ratkaista tunnetta työnteolla: se on varma reitti iäti kalvavaan riittämättömyyteen.
Jos ongelma on spirituaalinen, se pitää kohdata samassa ulottuvuudessa: opetella tuntemaan oma arkkityyppinen olemus ja ilmentää sitä tavoilla, jotka synnyttävät hyrisevää iloa. Samalla tilanne on kutsu tutustua omaan varjopuoleen: siihen, joka huomaamatta tekee päätöksen kuormien kantamisesta; siihen joka uskoo, että se on hyödyllinen tapa toimia ja saa siitä tyydytystä.
Empaattisenkin ihmisen on mahdollista toteuttaa kutsumustaan niin, että työ antaa eikä vain ime voimia, joskin sisäisiä ja mahdollisesti joitain ulkoisiakin muutoksia siihen tarvitaan. On myös tärkeä muistaa, että piirre on syvimmiltään upea lahja.
Ensi kerralla kirjoitan arkkityypistä, joka valotti minulle omaa varjopuoltani kesällä 2020, kun tunsin vajonneeni perhekuvioiden ja taloudellisten huolien myötä syvään mutaan. Olin ikionnellinen kun törmäsin tähän erikoiseen jumalattareen. Kirjallisuusterapiaohjaajana tiesin, että kun löytyy oikea symboli kuvaamaan tiettyä kokemusta, sen on mahdollista muuntua toisenlaiseksi. Jatketaan siis aiheen parissa vielä elokuussa!
Jos haluat oppia itsestäsi lisää ja saada uutta näkökulmaa tilanteeseesi, tutustu Sielukas ura -kartoitukseen täällä.
