Ranskan Ludvig XIV:n kuuluisa lausahdus l’État, c’est moi kuvaa hieman muunnettuna yksinyrittäjän elämää. Yksinyrittäjällä on ainakin periaatteessa rajaton valta työnsä organisointiin – mutta tuottavatko itsevaltaiset otteet siltikään tulosta?
Joissain tapauksissa kyllä, mutta jos ryhtyy yrittäjäksi tehdäkseen asioita toisin, täytyy omaa johtajuutta tutkia tarkasti.
Monet ajattelevat, kuten itsekin aloittaessani, että kunhan ryhtyy omaksi pomokseen, asiat muuttuvat paremmiksi. Käytännössä näin ei välttämättä ole, ellei ole kouluttanut johtavaa osaa itsessä ajattelemaan ja toimimaan toivotulla tavalla.
Itsevaltainen Aurinkokuningas ajatteli saaneensa vallan Jumalalta. Yksinyrittäjä taas on saanut vallan oman päätöksensä ja tahtonsa nojalla, ja se riittäköön. Näin ainakin luulin kolme vuotta sitten aloittaessani toiminimiyrittäjänä, mutta pian huomasin erikoisia asioita.
Vaikka olin tutkijan, vapaan kouluttajan ja kirjailijan töissä tottunut viemään läpi projekteja itsenäisesti, yrittäjänä tilanne oli toinen. Omana organisaationa olemiseen tarvittiin sellaista sinnikkyyttä asiakassuhteissa ja myynnissä, järjestelmällisyyttä kokonaisuuden hallinnassa ja itseluottamusta oman työn esiintuomisessa, jota en ollut aiemmin itselleni sallinut. Olin pitänyt kaikkia noita vähän paheksuttavina ominaisuuksina.
Määräysvaltani ei enää riittänytkään saamaan aikaan tuloksia. Asetin tavoitteita ja tein suunnitelmia, mutta kun oli aika toteuttaa niitä, koin riittämättömyyttä ja usein suoranaista kauhua. Niinpä työskentelystä tuli tempoilevaa ja etsin keinoja välttää haasteita. Se taas johti turhautumiseen, jota hoidin sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Positiivista oli hellittämätön opiskelu, negatiivista liiallinen herkkujen syöminen.
Jälkikäteen katsottuna tilanne oli se, että visionäärinen johto laukkasi kaukana asioiden edellä ja asetti suorittavan työn tekijät mahdottoman eteen. Työtä tukevia rakenteita ei ollut ja lisäksi soppaa hämmensi taiteellinen puoleni, joka kyseenalaisti välillä koko touhun. Kun asiat eivät sujuneet, sisäinen puheeni oli lyttäävää ja rankaisevaa.
Kun kohtasin toisia yrittäjiä, huomasin, etten ollut suinkaan ainoa tässä tilanteessa.
Tajusin, ettei kukaan ole itsevaltias edes omassa yrityksessään. Se johtuu ihmisluonnosta. Yksilöinä kuvittelemme olevamme yksi ja jakamaton, mutta tietoisuutemme aurinkoa ympäröi laaja tiedostamaton alue, jolla on oma voimansa ja tahtonsa.
Carl Jung on todennutkin, että yksilön suurin haaste on oppia toimimaan oman moninaisuutensa kanssa. Yksinyrittäjällä tämä haaste on ehkä kaikista akuutein.
Vaikka yritämme yksin, meillä on organisaatiossa läsnä myös toinen. Toinen osa itsestämme, joka on joskus pelokas, joskus itsepäinen, sietämätön tai omituinen. Meissä on osia, jotka eri syistä vastustavat päätöksiämme ja toisaalta saatamme johtaa itseämme despoottisesti tavalla, joka olisi toiseen ihmiseen kohdistettuna laitonta tai vähintäänkin eettisesti arveluttavaa.
Sisäinen vuoropuhelu on ollut itselleni avain, jolla olen saanut työn virtaamaan. Olen tuonut unohdettuja ja torjuttuja voimia takaisin elämääni ja ohjannut niitä toimimaan myönteisellä tavalla. Lisäksi olen kouluttanut sisäistä johtajaani: visionääriä kunnioittamaan ruohonjuuritason asiakastyötä ja rankaisevaa itsevaltiasta toimimaan neuvonantajana ja sparraajana.
Yrittäjyys on kasvumatka juuri siksi, että siinä joutuu kohtaamaan ne puolet itsessä, jotka on aiemmin sivuuttanut. Ilman vahvaa draivia ihminen ei astuisi jalallakaan niin epämukavalle alueelle.
Toisaalta joskus on hetkiä, jolloin draivi uhkaa hukkua vastusten alle ja silloin tarvitaan tukea toisilta.
Aurinkokuningaskaan ei oikeasti hallinnut yksin vaan kahden klaanin avulla, joita kilpailutti toisiaan vastaan säilyttääkseen asemansa. Mutta meidänhän ei tarvitse tehdä sitä, koska todellinen voima on yhteistyössä.
